Löydä mahdollisuudet
LIIKETOIMINTA
Ghanalla on pitkä historia erinomaisten luonnon varojen hyödyntämisessä. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa se on aina ollut yksi johtavista maatalouden, kaakaopavun sekä kullan tuottaja, metalli- ja kaivosteollisuuden maista. Tänä päivänä, enemmän kuin koskaan, Ghanalla on mahdollisuus olla merkittävä toimija Afrikan yrityssektorilla.
Ghanalla on kokemusta yrittäjyydestä ja edistyksestä joka ulottuu Britannian siirtomaa-aikoihin asti, kun maa tunnettiin nimellä Kultarannikko. Vuonna 1951 siitä tuli ensimmäinen Iso-Britannian siirtomaa joka sai itsehallinnon. Maa muutti nimensä Ghanaksi, kun se saavutti poliittisen itsenäisyyden vuonna 1957.
Ghana on viime vuosina houkutellut paljon ulkomaisia sijoittajia maan luonnonvarojen, kasvavan talouden ja poliittisen järjestelmänsä ansiosta. Niin kotimaisten kuin ulkomaalaisten sijoittajien mielenkiinto on kasvanut radikaalisti olla osa Ghanan menestystarinaa hyvästä paikasta tehdä liiketoimintaa.
INFRASTRUKTUURI
Ghana on ryhtynyt toimiin edistämään sen huomattavien luonnonvarojen hyödyntämistä parantamalla sen sisäistä infrastruktuuria. Eri hallitusjärjestöt ovat keskittyneet alueiden välisen kaupan edistämiseen, maaseutualueiden avaamiseen sijoittamiselle, tuottavuuden parantamiseen ja työpaikkojen luomiseen.
Tähän strategiaan sisältyy kilpailukyvyn lisääminen ja sellaisen ympäristön luominen, joka sallii yksityisen sektorin näyttää tietä kansallisesti sellaisilla kehittyvillä aloilla kuin tietotekniikka, energia, liikenne, majoitus, koulutus, terveys ja matkailu.
DEMOKRATIA
Kahden
vuosikymmenen ajan Ghana on edistynyt
merkittävästi kestävän demokraattisenkasvun perustan varmistamisessa. Toisin
kuin monessa naapuri valtiossa Ghana on onnistunut nauttimaan vuosia vakaasta
demokratiasta johon kuuluu avoimet ja vapaat vaalit, suhteellisen alhainen
korruptiotaso ja yleinen ilmapiiri sosiaalisesta vakaudesta. Monet
kansainväliset yritykset ovat sijoittaneet Ghanaan koska maa on suotuisa
sosiaalisesti, poliittisesti ja taloudellisesti ja antaa yrityksille
mahdollisuuden kasvaa ja menestyä.
Maan poliittinen vakaus on sallinut Ghanaa perustamaan vahvoja kansainvälisiä
siteitä Iso-Britanniaan, Yhdysvaltoihin, Euroopan Unioniin, kuten myös Kiinaan
ja Etelä-Afrikkaan.

TYÖVOIMA
Kotimainen työvoima on avain asemassa niille jotka etsivät startup yrityksiä Ghanasta. Väestö on paremmin koulutettu kuin koskaan aikaisemmin. Ghanassa on 18 530 ala astetta, 8 850 yläastetta, 900 lukiota, 28 koulutuslaitosta, 20 teknistä instituutiota, neljä tutkintotodistus instituutiota, kuusi julkista yliopistoa ja yli 40 yksityistä yliopistoa. Useimmalla Ghanalaisella on nykyään mahdollisuus sekä perus- että toisen asteen koulutukseen.
LIIKEMATKUSTUS
Ghanan vieraanvaraisuus ja matkailuala on vakiintunut ja tunnustettu maailman ympäri. Nykyään Ghanasta on tulossa keskeinen kohde liikematkailu ja yritystoiminta tapahtumissa. Kysynnän tasainen kasvu on johtanut hotelli määrän kasvuun, jotka pystyvät tyydyttämään jatkuvasti kasvavat liikematkustamisen tarpeet. Nykyään liikematkailijoille ja muille vieraille on tarjolla laaja valikoima majoitusvaihtoehtoja keskitasosta aina ylellisyyteen. Erityisesti Accrassa joka toimii liiketoiminnan keskuksena, on nähty hotellien laajentavan toimintaansa jotka palvelevat lähinnä liikematkustajia.
MENESTYS
Samalla kun koko maan pyrkimyksissä on parantaa, sekä paikallisten että kansainvälisten sijoittajien sijoitusympäristöä, Ghana Investment promotion Centre (GIPC) on erityisesti menestynyt tehtävässään siirtää maata eteenpäin. Esimerkiksi vuoden 2010 osalta Ghana nosti oman keskiluokan taloudentasoa. Vuonna 2014 Ghana oli Maailmanpankin Doing Business -raportin mukaan paras paikka liiketoiminnalle ECOWAS-alueella.
Ghanan sanotaan olevan yksi nopeimmista talouskasvuista Afrikassa, kaksinkertainen tuotanto asukasta kohti kuin muissa Länsi-Afrikan maissa. Siinä missä standardit paranevat liikenteen, asumisen, koulutuksen ja julkisen palvelun osalta, monet suuret yritykset sijoittivat Ghanaan. Unohtamatta Ghanan luonnon kauneutta ja kuuluisaa vieraanvaraisuutta toimivat ne myös kannustimina yrityksille sijoitta aikaa ja rahaa tähän hienoon maahan. Kaikille maassa matkustaneille on itsestään selvää, miksi Ghanalla on niin erityinen vetovoima niin moniin sijoittajiin.